maanantai 23. tammikuuta 2012

Aatun 1-vuotis synttärit!

Aatu leikki ritaria pikku siskoni kanssa :)

 Eilen juhlittiin Aatun ensimmäisiä synttäreitä :) Ja voi että herra nautti kun sai syödä kaikkea hyvää, vieraita kävi ja sai lahjoa. Aamulla meinasi tulla hieman kiirus kun heräsin 8:lta ja piti kakku ja kuppikakut leipoa, kämppä siivota (joka oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä), käydä suihkussa, tiskata ja kaikkea muuta. Mutta onneksi pikku siskoni ja vaeljeni sekä heidän kaverinsa tulivan edellisenä päivänä meille yöksi niin he auttoivan siivouksessa sekä piirsivät ruutuliput ja olivat Aatun kanssa.
Nelli ei valitettavasti juhliin päässyt, kun oli isä-viikonloppu ja olin luvannut Nellin mummulle, että tämä saisi olla vähän pitemmän ajan siellä, koska heillä oli alkanut loma. Mielestäni hyvä että Nelli saa viettää enemmän aikaa myös isän puolen suvun kanssa.
Ensimmäisten vieraiden tullessa kolmelta, minä vielä pesin keittiön lattioita, mutta onneksi olin saanut suurimman osan tehtyä. Tosin jouduin kysyä Aatun kummia Suvia auttamaan astioiden laitossa, kun vieraita oli jo jonkin verra olohuoneessa odottamassa ja en ollut vielä pöytää kerennyt kattaa ja kahvia keittää.
Muuten juhlat sujuivatkin tosi hyvin. :) Yritimme illalla jopa ottaa Aatusta 1-vuotis kuvaa kaverini järjestelmäkameralla, saa nähdä onnistuiko yksikään kuva kun herra oli niin menossa koko ajan.

Tässä vähän juhlapöytä kuvaa :)








Kuvasin osan Aatun lahjoistakin tähä, toiset herra on jo jemmannut johonkin :) Vaatteita mitä sai lahjaksi olen jo laittanut pyykkiin joten niitä ei ole kuvassa :)




Aatun kummi Elli on menossa kolmenviikon päästä naimisiin ja toi Nellille sovitettavaksi kaksi aivan ihanaa mekkoa joista jomman kumman hän laittaa päälle, koska on morsiuneito.




Kamera rupesi temppuilemaan tuon toisen mekon kohdalla joten hieman sumeahko kuva, mutta uskon että ensimmäisen mekon neiti laittaa päälleen..

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Iloa ja temmellystä!

Eilen Nelli ja Aatu molemmat kitisivät oikein kunnolla ja tuntui että migreeni iskee ihan justiisa. Mutta sitten kaikkien onneksi kaverini (jolla on saman ikäinen Sara-tyttö kuin Nelli) tuli ja haki meidät hänen luokseen leikkimään. Nelli nautti, kun sai leikkiä oman ikäisen tytön kanssa. Hän jakoi tavaroita Saran kanssa!! Se oli jotain ihan uutta!! Eikä Nelli edes kiusannut Aatua jatkuvasti, vaan antoi tämän leikkiä rauhassa. Kaverini laittoi radion soimaan ja tytöt pistivät korut kaulaan ja rupesivat tanssimaan, ja voisitä ILOA!!! :)
Ja päivän kruunasi se kun menin YKSIN käymään Piialla kahvilla!


Tänään

Minulla on nyt ollu kolme päivää jatkuvasti sydämen tykytyksiä, vasemman käden puutumista ja ajoittain selkäkipua ja pyysin avomieheni siskoa katsomaan lapsia kun käyn vaan äkkiä terveyskeskuksessa kysymässä mistä tämä voi johtua. No neuvonnasta laitettiin minut samantien lääkärille, eikä tarvinnut odotella, joka mittasi  verenpaineeni. Se oli ihan hyvä, mutta syke oli 106. Hän lähetti minut heti EKG:hen. Syke oli 80-90 ja yhdessä kohdassa jopa laski 79. Eli ihan ok, mutta lääkäri ei osannut sanoa mistä voi johtua ja lupasi soittaa minulle huomenna konsultoituaan muita lääkäreitä.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Pettymys...

Tänään vihdoinkin kahden viikon odotuksen jälkeen saapui minulle kirje: "Oulun yliopistollisen sairaalan Neurologian poliklinikka on vastaanottanut teitä koskevan lähetteen, jonka lääkärimme on arvioinut.
Ilmoitamme teille ajan lääkärin vastaanotolle erillisellä ajanvarauskirjeellä. Pyrimme järjestämään teille ajan 3 kuukauden kuluessa..."
Ja minä kun odotin kun kirjeen avasin että enään ei tarvitsisi odottaa tutkimuksiin..

Olen sairastanut migreeniä niin kauan kuin vaan muistan, mutta viimeaikoina se on vain pahentunut. Migreeni saattaa tulla 2-3kertaa viikossa ja jos en saa hoitoa niin pahimmillaan on kestänyt 5päivää!! Olen joutunut muutamaan otteeseen tiputukseen kohtauksien takia ja kerran jopa ambulanssin oli tultava minut hakemaan pahan kohtauksen takia.
Muutama kuukausi sitten minulle rupesi tulemaan kauheita sydämmen tykytyksiä ja vasemman jalan ja käden puutumisia, jotka tulevat ainakin kerran tai kaksi päivässä. Monet, monet kerrat olen ollut Kokkolan sairaalassa migreenin takia ja Kalajoen terveyskeskuksessa käynyt vaihtamassa migreeni lääkkeitä mutta mikään ei pitemmän päälle tehoa. Minusta jopa tuntuu että lääkärit pitävät minua luulotautisena, paitsi viimeeksi kun kävin niin lääkäri oli erittäin ymmärtäväinen ja laittoi heti lähetteen menemään.
Rupeaa vain ottamaan päähän kun aina saa selittää kaiken uudestaan ja uudestaan...



Käytiin tänään ystäväni ja hänen lapsensa kanssa seurakunnan järjestämässä perhekerhossa. Vaikka en mikään hirmu uskonnollinen ole niin varmasti menemme uudestaan!! Oli siellä vaan niin kivaa ja lapset nauttiva! Aluksi oli 15minuuttia kestävä hartaushetki, jonka aikana lasten olisi kuulunut istua paikallaan ja kuunnella kun täti siellä edessä puhuu. Mutta eipä meidän neiti suostunut paikallaan pysymään vaikka kuinka yritin vaan juoksenteli edestakaisin huonetta, kävi jopa siellä edessä pelleilemässä. Jos totta puhutaan niin en ollut oikein innoissani siitä ja  ajattelin että ei tästä tule mitään. Mutta kun hartaus oli ohitse ja ruvettiin juomaan mehua ja syömään pullaa niin neiti rauhoittui kummasti. No parastahan oli kun tädit toivat monta laatikollista LELUJA!!!
Aatukin oli aivan onnessaan kontatessaan keskellä suurta leluvuorta, pieni hihitys vain kävi! Nellilläkään ei tullut kuin ehkä kaksi erimielisyyttä kun yritti viedä leluja toisilta, mutta kun menin väliin niin neiti vaan meni jatkamaan omia leikkejään. En olisi ikinä uskonut että meidän lapset tulevat toisten tuntemattomien lasten kanssa noin hyvin toimeen!!

torstai 12. tammikuuta 2012

Uhmaikää

Eilinen aamu oli yhtä kiukkuilua Nellin osalta, mikään ei kelvannut ja kaikki oli huonosti. Joten lähdettiin siskolleni vähän tuulettumaan ja leikkimään ulkona. Ja kyllä oli mukavaa kun melkein heti ajomatkan jälkeen pääsi ulos telmimään. Aatukin tykkäsi konttailla ja pyöriä hangessa, kikatus vain kävi.
On ihanaa kun siskollani on samanikäiset lapset, Poika joka on Nelliä 3kk vanhempi ja tyttö joka on Aatua tasan viikon vanhempi :)

Hymyhuuli <3


Aatu löysi serkkupojan mitan

Tänään on taas meidän neidillä ollut kiukkuinen päivä. Yöllä oli taas tullut meidän jalkopäähän nukkumaan ja Aatu herätti Nellin aamulla, eikä se ollut ollenkaan hauskaa! No päätettiin sitten yhteisvoimin mennä katsomaan junioria. Mutta eipä sekään ollut mieluisaa vaan piti ruveta heti kiusaamaan Aatua. Jatkuvaa komentelua, roikkumista, kaatamista, tönimistä ja retuuttamista. Tiedä mikä tuohon tyttöön on oikein mennyt (tai tiedän, uhmaikä) kun ei se ennen tuollalailla käyttäytynyt ja tämä on lisääntynyt koko ajan. Kyllähän uhkailu, kiristys ja lahjonta jonkin aikaa auttaa, mutta alkaa keinot olla vähissä. Joten nyt on ollut vuorossa "oma huone" eli aina kun neiti jotain pahuutta tekee niin raahaan sen parin varotuksen jälkeen omaan huoneeseen rauhoittumaan, sekin kyllä unohtuu vartissa ja taas se on menoa.
Käytiin jopa ulkona leikkimässä kun Aatulla oli päikkäri aika ja saatiin houkuteltua naapurin Camilla ja Piiakin mukaan. Sitten tultiinkin sisälle ja sama meno jatkuu...HUHHU sanon minä!! Kyllä noissa vaan on tekemistä :)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Märkiä housuja ja lakanoita

Viime yö menikin valvoessa. Sain lapsen tavalliseen tapaan 8-9aikaan nukkumaan. Itse valvoin puoli yhteen katsoen elokuvaa, mutta aatu heräsi siinä välissä kolmesti. Onneksi avomieheni hoiti pojan niin sain edes vähän aikaa vain makoilla :) No sitte 3 aikaan Nellin huoneesta kuului kamala kiljunta ja itku, pissa oli tullut sänkyyn. Tätä ei ole taphtunut pitkiin aikoihin, edes silloin kun vaipat jätettiin pois ei Nellillä kovin montaa vahinkoa tullut. Olihan se odoteltavissa kun neiti veti illalla maitoa monta lasillista. Ei auttanut muu kuin ruveta vaihtamaan neidin vaatteita ja lakanoita Meni neljään asti että sain tytös taas untenmaille jonka jälkeen en itse saanut ainakaan tuntiin unta. No sitten ennen seitsemää heräsin kun Anssi lähti töihin ja puoli 9 Nelli tulikin sitten herättämään katsomaan lastenohjelmia.

Paineita....

Aatun synttärit on kahdenviikon päästä ja päässäni pyörii vain sanat Autot, kakku, kuppikakut, keksit...jne. Synttäreiden teemaksi olen valinnut Autot (siis sen elokuvan). Tarkoituksena olisi tehdä kaksikerroksinen kakku jossa on salama, martti ja sheriffi. Je tietenkin tie ja ruutulippuja. Kuppikakkujen kuorrutteen väriksi tulee tumman punainen ja jokaisen päällä on ruutulippu. Onneksi leipomis urakkaa helpottaa se, että Nelli lähtee isälleen ja Aatun kummi Elli tulee koko viikonlopuksi meille. Koska synttärit pidetään sunnuntaina niin ehtii Nellikin vielä juhlimaan kotiin päästyään.


Tämän tyylistä kakkua olen suunnitellut mutta ajotiestä tulee leveämpi ja ehkä rampin teen alhaalta ylös.. Saa nähdä mitä saa aikaiseksi...

Aatu Urho Alexander

Aatu syntyi 22.1.11 Klo: 11.01 myös sektiolla. Tällä kertaa menin jatkuvien migreenien takia sairaalaan ja kas kummaa kun hoitaja rupesi sydänääniä kuuntelemaan niin sai vain lukeman 54 ja luuli tätä minun sykkeeksi. Minut käännettiin kontalleen ja edelleen lukema oli 54-56, mutta kun käännyin takaisin selälleen niin alkoi lukema nousemaan hiljalleen ylöspäin jolloin hoitaja tajusi tämän lapsen sykkeeksi. Ja seuraavaksi päiväksi sovittiinkin leikkaus. Tämä ei tullut minulle yhtään yllätyksenä, jotenkin jo tiesin että leikkaukseksi tämäkin menee.

Kuva on hieman epäselvä kun avomiehen kännykällä otettu :)
 Nykyisin Aatu on mitä rauhallisin, hymyilevin ja tyytyväisin lapsi. Mutta kun hän suuttuu niin mikään ei ole hyvin :) Aatu oppi jokin aika sitten vasta konttaamaan ja siitä ollaankin edetty nopeasti seisomaan ja tukea vasten kävelemään. Hampaita ei tosin vieläkään näy, vaikka herra täyttää kahden viikon päästä vuoden!



Aatu 11kk

Nelli Alexandra

Nelli syntyi 9.8.09 klo: 22.47 sektiolla. Menin alunperin sairaalaan kamalien alaselkä kipujen takia, mutta kun hoitaja varmuuden vuoksi kuunteli lapsen sydänäänet, niin niissä olikin huimia laskuja ja nousuja. Parhaimmillaan oli viisi valkotakkia ihmettelemässä tapahtuvaa. Kolme kertaa kun äänet laskivat 50-60 ja hoitajat hakivat kirurgin ja lääkärin paikalle, jotka lähettivät leikkaukseen. Ja sitten sitä mentiinkin ja lujaa. 


 Ja tälläinen pikku-prinsessa sieltä sitten tuli. Oli kirurgi vahingossa veitsellään leikannut neidin silmäkulmaa mutta onneks ei sentään silmään osunut!!!

Nykyään Nelli on jo ISO tyttö, 2,5vuotta, vaipat jätetty jo kokonaan pois ja suorapuheinen tyttö! Mutta pakko kehua että eipä moni tyttö 1,5vuotiaana osaa laskea kymmeneen ja 2-vuotiaana laulaa päivänsädettä ja menninkäistä :) Meillä liikkuminen tuli hieman myöhässä, mutta puhe tuli tosi aikaisessa vaiheessa. Hampaat myös jäi vähän kehityksessä jälkeen, kun vuodenikäisenä vasta ensimmäinen putkahti pintaan. Nellin isän kanssa erosimme kun odotin, mutta olemme säilyttäneet suht hyvät välit hänen kanssaan, ja Nelli käy joka toinen viikonloppu isänsä luona. Nykyinen avomieheni on tuli elämäämme Nellin ollessa 3kk ikäinen.


Nelli 2,5 vuotta

Me tässä HEI!


Tässä sitä nyt ollaan!! Hetken pohdinnan jälkeen päätin itsekkin perustaa tälläisen blogin. Minulla on jo yksi aiempi blogi Jessin kakku ja koriste. Eli kakku blogista on kyse :)
Pitäisi varmaan esitellä itseni. Olen 22-vuotias kahden suloisen lapsen ( Nellin ja Aatun ) kotiäiti. Rakastan leipomista, koristeiden tekoa ja muuta käsillä väkertämistä. Tosin ensimmäinen on jäänyt vähän vähemmälle koristeiden tultua kuvioihin.